Fiksujen ihmisten kasvatusvastuu

On hyvä asia, että seksuaalinen ahdistelu ja parisuhteen vallankäyttö ovat saaneet viime aikoina mediatilaa. Näillä kahdella teemalla on myös paljon yhteistä kosketuspintaa, onhan keskustelussa pohjimmiltaan kyse sukupuolirooleista, keskeneräisestä tasa-arvosta, toisen ihmisen kunnioittamisesta – sekä siitä, minkä oikeastaan ymmärrämme olevan väkivaltaa.

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen otti kantaan miesten parisuhteessa kokemaan väheksymiseen. Hän perusteli miehen alistumista puolisonsa dominoivaan vallankäyttöön muun muassa ikivanhalla ajatuksella naisen sujuvammasta supliikista, paremmasta kyvystä kertoa tarpeistaan verbaalisesti.

Tässä asetelmassa vastapoolina ajatellaan usein olevan miehen oletettu väkivaltaisuus, jolla hän ikään kuin kompensoi sanallista altavastaajuuttaan. Korostettakoon, että kyse on leimallisesti kulttuurisista rakenteista, siis sukupolvilta toisille siirtyvistä malleista. Psykologi ja psykoterapeutti Lauri Mannermaa totesikin lapsuuden kokemusten vaikuttavan syvästi siihen, miten aikuisina toimimme parisuhteessa.

Empiirinen todistusaineisto miesten kyvystä ilmaista empatiaa ja omia tunteita ei tule kasvamaan mikäli toistamme vanhaa mantraa, jossa pojat pysyvät poikina. Siksi kaikkia lapsia on sukupuolesta riippumatta rohkaistava ymmärtämään oma arvonsa ja huomioimaan muut. Rajat ja rakkaus -teesi sopii tähänkin.

Kuten Vaaranen toi esiin, läheisessä ihmissuhteessa toinen toisensa kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Molemmilla on velvollisuuksia ja oikeuksia, eikä toisen yli käveleminen ole perheen kokonaisuuden etu. Niin fiksun miehen kuin fiksun naisenkaan ei tule niellä huonoa kohtelua kenenkään taholta. Sama asetelma pätee #lääppijä -kohun suhteen: toisten koskemattomuutta on kunnioitettava eikä ahdistelusta tarvitse vaieta.

Asennemuutos on mahdollinen, mikäli havahdumme näkemään pinttyneet sukupuolioletukset arkielämän ongelmien takana ja reagoimme niihin rakentavasti. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että myös asiattomaan leimaamiseen ja yleistämiseen on kiinnitettävä entistä herkemmin huomiota. Seksuaalinen ahdistelu on laaja, historiasta tuttu ja globaali ongelma, jonka kohteena ovat tyypillisesti naiset ja tekijöinä miehet. Mutta ei aina, eivätkä kaikki.

Ahdistelun ja sukupuolittuneen vallankäytön yhteydessä melutaan myös feminismistä, ja tämäkin on hyvä asia. Moni näyttää edelleen kuvittelevan, että feministi on nimike, jonka perusteella voisi tehdä henkilöä tuntematta tarkan analyysin hänen ajatuksistaan. Näin ei tietenkään ole.

Tässä blogissa tarkastellun väkivallan ennaltaehkäisyn kannalta toimivaa feminismiä on jokaisen ihmisen oikeus olla oma itsensä niin kauan kuin ei loukkaa muita. Tämä verraten yksinkertainen, ihmisoikeuslähtöinen asenne voi auttaa yksilöiden toimintakykyä lamaannuttavan kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän purkamisessa. Sen avulla voidaan tukea miehiksi kasvavia poikia, jotta he rohkaistuvat hylkäämään yhtäältä puhumattomuuden ja toisaalta naisten esineellistämisen kulttuurin sekä muut totuttuun maskuliinisuuteen liitetyt (kielteiset) kulttuuriset koodit.

Joten, aikuiset sukupuoleen katsomatta, tyttöjen ja poikien kasvattaminen on meidän vastuullamme! Niin omassa perheessä ja lähipiirissä, opettajina kuin kansalaisinakin. Jos lapset oppivat kotona ja hiekkalaatikolla näkemään kaikki ihmiset yhtä arvokkaina yksilöllisinä toimijoina, tämä kulttuuri kannattelee aikuisuudessakin. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia sen jatkuvuudesta niin koululaitoksen, työelämän, oikeusjärjestelmän kuin julkisen sanan keinoin.

Myönteinen esimerkki ja välitön puuttuminen tilanteisiin, joissa lapsi ei kunnioita toisen ihmisen rajoja on otettava tavaksi. Opetellaan tekemään se ystävällisesti, ikätason mukaisesti asiaa selittämällä ja dialogiin pyrkimällä. Tämä on ruohonjuuritason ihmisoikeustyötä, jonka avulla voimme lisätä yleistä hyvinvointia ja tehdä jotain konkreettista väkivaltakulttuurin kierteen katkaisemiseksi!

Satu Lidman