keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Tyttöjen hyvinvoinnista. Miksi seksuaaliväkivaltatyö on tärkeää?


Suomessa moni asia on hyvin ja sukupuolten tasa-arvo on verraten korkealla tasolla. Silti Suomi on yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista tytöille ja naisille. Tämä ei ole vain yksittäisten uhrien ongelma vaan koko yhteiskuntaa koskeva kysymys.

Huonon kohtelun, syrjinnän ja väkivallan aiheuttama pahoinvointi heijastuu yksilön lähipiiriin ellei siihen puututa. Tästä seuraa helposti ylisukupolvisuuden kierre, jossa väkivallalle altistumisen ja väkivallan tekemisen todennäköisyys kasvavat eri ihmisten elämässä.

Euroopan perusoikeusviraston laajan tutkimuksen (2014) mukaan 17% suomalaisnaisista on kokenut kumppaninsa tai jonkun muun tekemää seksuaaliväkivaltaa 15 vuotta täytettyään (raiskaus, raiskauksen yritys tai muu pakottaminen seksuaalisiin tekoihin).

Pyysin haastattelemiani seksuaaliväkivaltaa kokeneita nuoria naisia arvioimaan, millaista heidän elämänsä olisi, jos he eivät olisi saaneet tilanteeseensa apua. Vastaukset tukevat tutkimustietoa seksuaaliväkivallan seurausten vakavuudesta.

Nuorten tilanne on erityisen haavoittuva, sillä väkivaltakokemus vaikuttaa kehittyvään identiteettiin. Ilman apua he saattaisivat pitää väkivaltaa edelleen omana syynään. Heidän olisi vaikeaa löytää voimavaroja opiskeluun tai työntekoon. He eivät jaksaisi olla läsnä vanhempina. He saattaisivat jatkaa väkivaltaisessa parisuhteessa.

Seksuaaliväkivaltaa kokeneiden tiedetään kuuluvan mielenterveysongelmien riskiryhmään. Esimerkiksi masennus ja itsetuhoisuus ovat yleisiä seurauksia. Seksuaaliväkivaltatyö voi pelastaa ihmishenkiä.

”Mä en tiedä oisinks mä edes hengissä tässä kohtaa. Kyllä mä aika syvissä vesissä kävin siinä. Mä oisin varmaan tappanu itteni ihan suoraan sanottuna.”

Tyttöjen turvallisuus on ihmisoikeuskysymys. Valtiolla on velvollisuus ehkäistä ja torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja syrjintää. Vuoden 2017 #metoo-kampanjoinnin aikana myös nuorten kokemukset alkoivat saada näkyvyyttä, mutta ongelmat eivät ole hävinneet.

Tytöt ja nuoret naiset kohtaavat jatkuvasti vallankäyttöä ja seksistisiä asenteita niin lähisuhteissa, julkisessa tilassa, oppilaitoksissa kuin työpaikoilla. Normalisoituessaan osaksi arkea nämä kokemukset heikentävät omien oikeuksien ja väkivallan vakavuuden tunnistamista. Avun piiriin hakeutuminen vaikeutuu.

Silloinkin kun seksuaaliväkivaltaa kokenut saa asianmukaista apua, hänellä on usein edessään vuosien toipuminen. Haastatteluissa todettiin, että sukupuolen lisäksi nuoren iän huomioiva, omaan tilanteeseen räätälöity ja riittävän pitkäkestoinen apu on välttämättömyys.

”Parista tapaamiskerrasta ei olisi        ollut mitään hyötyä.”

Avun saamisesta huolimatta väkivaltakokemus kasvaa osaksi minuutta. On opittava hallitsemaan tekijöitä, jotka laukaisevat tuskalliset muistot. Esimerkiksi raiskausuutisointi voi aiheuttaa ahdistuskohtauksia vielä vuosien jälkeen.

Seksuaaliväkivaltatyö on äärimmäisen tärkeää ja siihen kuuluu myös ennaltaehkäisy. Tämän on aikuisten vastuulla. Tarvitaan asenteet läpäisevää, arkeen juurtuvaa tasa-arvotyötä sekä ikä- ja sukupuolisensitiivisyyden erityisosaamista.

Puutteellinen seksuaalikasvatus näkyy esimerkiksi kouluissa kiusaamisena ja häirintänä, kuten Helsingin Tyttöjen Talon asiantuntijat hiljattain totesivat (HS 9.10.2018). Tämä on osa seksuaaliväkivallan kirjoa.

Sekä ennaltaehkäisyyn että väkivaltaa kokeneiden oikea-aikaiseen ja riittävään auttamiseen kannattaa resursoida. Tämä tuottaa säästöjä muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluissa inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Tyttöjen päivänä on syytä juhlia naiseksi kasvavien tyttöjen potentiaalia. Heidän osallisuuttaan ja toimijuuttaan on tuettava tarmokkaasti. He ovat selviytyjiä. Heidän hyvinvointinsa on koko yhteiskunnan etu – ja vastuu!

Satu Lidman


keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Poikien valmentajalle

Kiitos sinulle viisas ammattilainen, joka ymmärrät paikkasi miehiksi kasvavien poikien valmentajana. Näet roolisi paitsi urheilulajiin innostamisessa myös elämään valmentamisessa. Tajuat olevasi kasvattaja avainpaikalla. Sinä olet yksi poikien tärkeistä miehenmalleista.

Moni poika viettää sinun kanssasi useita tunteja viikossa harjoituksissa, kenties peleissäkin. Sinulla on myös käsitys poikien välisistä pukkarikeskusteluista ja valmiudet puuttua epäasiallisuuksiin tai kiusaamiseen. Tämä heijastuu niin pelikentälle kuin sosiaaliseen suhteisiin sen ulkopuolellakin. Sinulla on suuri vaikutus poikien asenteisiin.

Olet oikeutettu auktoriteetti, joka ohjaa reiluuteen, toisten huomioon ottamiseen ja omien taitojen haastamiseen rakentavalla tavalla. Tunnistat pojissa väsymyksen merkit ja osaat myös kehottaa lepäämään tarvittaessa. Vaadit sopivasti, mutta et pakota. Sinä et purista kättäsi nyrkkiin kentän laidalla ja huuda naama punaisena:

-       Menikö pupu pöksyyn, ootko mies vai hiiri?
-       Nyt jumalauta toimintaa! Sun pitää pystyy suorittaa!
-       Ootsä hölmö, eksä vieläkään osaa?

Et sulje silmiäsi vaan reagoit, jos näet tuuppimista tai haukkumista. Et ole sokeutunut pakkomielteiseen voitontavoitteluun, jolle kaikki muu olisi alisteista. Siksi näet harjoituksissa kasvavaa itseluottamusta ja vaihtopenkillä iloisia ilmeitä silloinkin, kun joukkue on häviämässä. Siksi harjoituksiin tullaan taas uudelleen – oppimaan, ei häpeämään epäonnistumisia.

Kiitos sinulle valmentaja, joka et nöyryytä poikia kun kaikki ei mennyt putkeen. Olet aikuinen mies ja tunnet vastuusi. Et käytä valta-asemaasi kyykyttämällä. Sinulle ei tulisi mieleenkään käskeä lapsia punnertamaan rangaistuksena.

Sinä keskityt rohkaisemaan, neuvomaan ja motivoimaan. Opetat sietämään ja käsittelemään pettymystä. Katsot lajissa kehittymistä pitkällä tähtäimellä etkä tuijota liikaa pistetilastoja. Lähestyt harjoittelua myönteisen kautta. Olet napakka mutta lempeä.

Urheiluvalmentajana rakennat ilmapiiriä, jossa jokainen poika saa kasvaa turvallisesti omaan täyteen potentiaaliinsa, mutta oppii myös näkemään miten oma toiminta vaikuttaa muihin. Sinun puheenparteesi kuuluu todeta:

-       Hyvä pojat, reilu peli!
-       Hieno yritys, ensi kerralla onnistuu!
-       Anna femmat!

****

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu yhä enemmän kasvavien poikien ja nuorten sekä aikuisten miesten pahoinvoinnista. Tähän liittyvät vakavat, jo pitkään tunnetut ongelmat, kuten miesten yliedustus itsemurha- ja väkivaltarikostilastoissa. Mutta kyse on myös lapsuuden ja nuoruuden identiteettikehityksestä, jota hyvä urheiluvalmennus voi osaltaan tukea.

Nyt vihdoin herätys näkemään, miten historian uumenista kumpuavat, syvälle kulttuuriin juurtuneet käsitykset sukupuolesta rajoittavat miestenkin elämää! Ne aiheuttavat ahdistusta ja riittämättömyydentunnetta. Suoritus- ja pärjäämiskeskeinen alfaurosmentaliteetti ei jalosta empatiataitoja. Tästä kärsivät niin yksilöt kuin yhteiskuntakin.

Millaisia miehiä haluamme kasvattaa? Millaista mieheyden kulttuuria pidämme yllä? Mitä katsomme sormien läpi – mihin olemme valmiit puuttumaan ja miten?

Satu Lidman

Ahtaista sukupuolirooleista on keskusteltu hiljattain muun muassa täällä:






#toksinen #maskuliinisuus #pojat #häpeä #empatia #urheiluvalmennus #docventures #äijinlause #StopNyt #metoo #mentoo #Docventures #Väkivaltakulttuurinperintö

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Raiskatun häpeä vai yhteinen ongelmamme?


--> -->
Vuonna 2018 Suomen valtiota velvoittaa Euroopan Neuvoston yleissopimus Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, ns. Istanbulin sopimus. Itse asiassa se astui voimaan elokuussa 2015, siis reilut kaksi ja puoli vuotta sitten.

Artikla 36 koskee seksuaalista väkivaltaa mukaan lukien raiskaus. Johtoajatuksena on, että suostumuksen puute tekee näistä teoista rikoksia. Meillä kuitenkin painottuu edelleen historiallista perua oleva käsitys, jossa fyysinen väkivalta tai sillä uhkaaminen määrittää seksuaalirikosten moitittavuutta.

Onnistuuko seksuaalirikoslainsäädäntö perustehtävässään, itsemääräämisoikeuden suojelemisessa? Onko jopa kysyttävä, vallitseeko Suomessa valtion tukema tai vähintään hiljaisesti hyväksymä raiskauskulttuuri?

Termi on peräisin 1970-luvun feministisestä tutkimuksesta ja se on vuosien varrella herättänyt paljon kiivaita tunteita ja kritiikkiä sekä tahallisia että tahattomia väärinkäsityksiä.

Ongelmallisia ovat esimerkiksi tulkinnat, joissa raiskauskulttuurista puhumisen katsotaan syyllistävän kaikkia miehiä kollektiivisesti, ikään kuin väkivalta olisi maskuliinisuuteen sisäsyntyisesti leivottu ominaisuus. Tällainen ajattelu on loukkaavaa eikä se edistä väkivallan torjumista.

Käsitteellä on myös vahvuutensa, mikäli sillä viitataan seksuaalisen väkivallan vakavuutta vähätteleviin asenteisiin. Silloin se voi näyttää, miten tekoja katsotaan läpi sormien tai jopa oikeutetaan niin ihmisten kuin yhteiskunnan tasolla.

Tällaisessa asenneilmapiirissä vastuutaan väistelevät sekä väkivallantekijät että heidän puuhiaan sivusta seuraavat mutta niistä vaikenevat henkilöt. Väkivaltaa kokeneet sen sijaan tuntevat tyypillisesti häpeää, joka estää heitä hakemasta apua silloinkin kun sitä on saatavilla.

Raiskauksien lisäksi tämä heijastuu muihinkin seksuaalisuutta loukkaaviin tekoihin, kuten viime aikoina puhuttaneeseen ahdisteluun oppilaitoksissa. Kouluterveyskyselyn mukaan mm. kokemukset vastentahtoisesta intiimistä koskettelusta ja seksiin painostamisesta ovat yleisiä.

Seksuaaliväkivalta kaikissa muodoissaan tuottaa pahaa oloa koko yhteiskuntaan. Siksi on kaikkien ihmisten asia tiedostaa sen haavoittavuus. Kysymys on sekä naisten että miesten, niin tyttöjen kuin poikien sekä sukupuolensa muulla tavalla identifioivien hyvinvoinnista.

Ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen lisäksi on keskeistä viestittää nollatoleranssista lainsäädännöllä. Samalla on panostettava väkivaltaan syyllistyneiden katkaisuohjelmiin uusintarikollisuuden minimoimiseksi.

Onkin erinomaisen hienoa, että Suomessa on menty viime vuosina monessa asiassa eteenpäin.

Rikoslakia on viilattu, Helsinkiin avattu SERI-tukikeskus päivystyspuhelimineen auttaa moniammatillisesti 16 vuotta täyttäneitä seksuaaliväkivallan uhreja. Nuorille tarjotaan muutamissa kaupungeissa tärkeää matalankynnyksen apua Tyttöjen ja Poikien Taloilla. Opetushallitus laati äskettäin kouluille ohjeistuksen seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi.  

Vuoden 2018 naistenpäivänä eduskunta käsittelee (jälleen) suostumuksen puutteen sisällyttämistä raiskausmääritelmään. Mahtaako lakialoite (LA 4/2018 vp) tältä osin muuttaa historian kulkua?

Satu Lidman

 #suostumus2018 #itsemääräämisoikeus #Väkivaltakulttuurinperintö