Ainoastaan kyllä tarkoittaa kyllä

Kun Amnestyn Suomen osasto julkisti tutkimuksensa Oikeuksienarpapeli: Naisiin kohdistuvat raiskausrikokset ja uhrin oikeuksien toteutuminenSuomessa paikalla olivat myös presidentti Tarja Halonen, järjestön pääsihteeri Kumi Naidoo ja oikeusministeri Antti Häkkänen sekä suuri joukko väkivaltatyön asiantuntijoita.

Keskusteluissa todettiin, että väkivaltatilastot ja lainsäädännön nykytila heikentävät merkittävästi Suomen uskottavuutta tasa-arvon ja ihmisoikeuksien maana. Seksuaalirikosten vakavuuden laiminlyönneistä raportoivat mm. Kirkko ja kaupunki, Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat.

Suostumus2018-kampanjaan osallistunut Ann-Mari Leinonen piti tilaisuudessa puheen, jota tässä luvalla lainataan:

”Elämäni muuttui syyskuussa 2008, kun jouduin väkivaltaisen raiskauksen uhriksi omassa kodissani. Tekijä oli suomalainen kuuden lapsen isä, joka oli kasvanut tasa-arvoa korostavassa yhteiskunnassa. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut omasta mielestään kunnioittaa koskemattomuuttani. Hän sai kuristaa minua, nauraa kuolemanpelolleni. Hän halusi alistaa, nöyryyttää, tuhota. Ja siinä hän onnistui. Hän tuhosi elämäni monta hyvää vuotta.

En tehnyt rikoksesta ilmoitusta, koska olin teon jälkeen shokissa monta päivää. Menin seuraavana aamuna töihin. Kerroin asiasta äidilleni ja ystävilleni vasta neljä päivää teon jälkeen. Nämä kaikki ovat muuten Amnestyn raportin mukaan viranomaisten silmissä lieventäviä asianhaaroja uskottavuuteni kannalta.

Kun mieleni vihdoin uskalsi päästää asian tietoisuuteen, romahdin moneksi vuodeksi. Olin ollut iloinen ja nauravainen ihminen ja nyt minusta tuli sulkeutunut ja surullinen nainen, joka meni pahimmillaan eteenpäin minuutti kerrallaan.

Samanlaisia tarinoita kuin omani on Suomessa tuhansia – meitä raiskauksen uhreja, jotka kannamme teon seurauksia salassa, poissa tilastoista. Kun oma salaisuuteni paljastui, sain vastata kerta toisensa jälkeen samoihin kysymyksiin: teinkö ilmoituksen ja kun en ollut tehnyt, miksen. Noihin kysymyksiin ei ole helppoa vastausta, mutta niillä oli helppo syyllistää.

Kysymyksillä minut saatiin tuntemaan itseni entistäkin likaisemmaksi ja täysin arvottomaksi. Syyllistin ilman kysymyksiä itseäni jo valmiiksi siitä, että olin laskenut raiskaajan kotiini ja siitä, että olin humalassa.

Euroopan komission tutkimuksen mukaan on olemassa yhdeksän syytä, joiden perusteella 11 prosenttia suomalaisista hyväksyy raiskauksen. Kaksi edellä mainittua syytä kuuluvat niihin. Oma vika, mitäs päästin miehen kotiini, olin humalassa tai kävelin baarista yksin kotiin.

Minä seison nyt kuitenkin tässä, puhumassa teille kaikille omilla kasvoillani, koska minulla on halu ja tarve tuoda oikeutta sekä antaa ihmisarvoa meille uhreille. Tänään julki tulleen raportin luettuani seison tässä vielä entistä tukevammin, koska asenteiden on muututtava.

Seksuaalinen väkivalta on edelleen jonkinlainen tabu. Uhriksi joutuminen ja sisimmän särkyminen ei katso ikää, sosiaalista statusta, koulutusta tai pankkitilin saldoa. Jokainen meistä on jonkun tytär, äiti, sisko, vaimo, ystävä. Emme ole vain diaarinumeroita tai lukuja tilastoissa. Jokaisella meistä on unelmia tulevaisuudesta.

Ihmisen elämän tuhoamisesta ei seuraa vakavimmillaan kuin muutama vuosi istumista. Uhri suorittaa elinkautista omassa vankilassaan loppuelämän. Hän voi olla perheenäiti, joka ei ole kyennyt vuosiin töihin. Tai tyttö, jonka sisäinen tuska päätyi itsemurhayritykseen. Nainen, joka on syönyt vuosikausia lääkitystä pystyäkseen elämään arkea. Ihminen, joka ei ole kyennyt palaamaan yhteiskunnan jäseneksi teon jälkeen.

Pienet tuomiot sekä viranomaisten asenne ovat selvä viesti uhreille, ettei heidän elämillään ole yhteiskunnan silmissä mitään arvoa. Siitä minusta on perimmiltään kysymys, ihmisarvosta. Kunnioituksesta.

Uhrien syyllistäminen on lopetettava, ja vastuu on siirrettävä sille ainoalle syylliselle, tekijälle. Viesti on selvä. Nyt on muutoksen aika.”

Lainaukset Ann-Mari Leinosen puheesta 6.3.2019

#suostumus #seksuaalirikokset #naistenviikko #Amnesty #Väkivaltakulttuurinperintö